Johanna kustannus

Pyramid / Megamania

Love kustannus

Love Records

Uutiset

Tuomas Skopan uusi albumi kaupoissa tänään

24.3.2010

Sydän, Sydän - yhtyeen jäätyä ansaitulle lepotauolle vokalisti Tuomas Skopa ei jäänyt lepäämään, vaan päätti toteuttaa jo pitkään mielessään hautuneen idean soololevystä.

Levyn sävellykset valmistuivat kivuttomasti, mutta sanoituksia ei tuntunut irtoavan sitten millään, kunnes Tuomas selaili Metro –lehteä ja keksi ratkaisun: levyn kaikki sanoitukset tehdään yhden Metro –lehden artikkelien pohjalta. Levy sai nimekseen "Arki ei nappaa" erään tekstiviestipalstalle kirjoittaneen nimimerkin mukaan.

Levy onkin saanut rutkasti huomiota jo hyvissä ajoin ennen julkaisua. Tuomas komeili viime viikolla oikeutetusti Metro –Lehden kannessa, ja mm. Rumba on ehtinyt noteeraamaan levyn niin lehdessä kuin nettisivuillaan. Levyn ensimmäinen single ”TV:stä tuttuja” valittiin YleX:n Viikon Teho –kappaleeksi tammikuussa.

TUOMAS SKOPA LIVE:
26.03.2010 Levykauppa Äx, Helsinki
02.04.2010 Korjaamo, Helsinki
11.05.2010 Telakka, Tampere
20.05.2010 Lepakkomies, Helsinki
22.05.2010 Yläkaupungin yö, Jyväskylä
16.06.2010 Club Liberte, Helsinki
03.07.2010 Kelorock, Eurajoki
28.07.2010 Cafe Mascot, Helsinki

« Näytä kaikki uutiset