Johanna kustannus

Pyramid / Megamania

Love kustannus

Love Records

Uutiset

Cats On Fire julkaisee kokoelman ja kiertää maailmaa

11.3.2010

Kotimainen indiesuosikki Cats On Fire julkaisee 12.toukokuuta vanhoista 7" sinkuista ja ep-levyistä koostuvan kokoelmalevyn "Dealing in Antiques". Levyllä on mukana 19 kappaletta, joista vanhimmat ovat peräisin vuonna 2002 julkaistulta ensimmäiseltä demolta "Empty Town". Levyllä on myös kaksi uutta kappaletta, joulukuussa 2009 digitaalisesti julkaistu ja suurta huomiota blogeissa ympäri maailmaa saavuttanut "The Hague" sekä coverversio White Town -yhtyeen vuoden 1997 jättihitistä "Your Woman".

Cats On Fire edellinen albumi "Our Temperance Movement" ilmestyi keväällä 2009. Se on julkaistu Suomen lisäksi mm. Englannissa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Ruotsissa ja Filippiineillä. Albumi valittiin lukuisissa netin vuosiäänestyksissä yhdeksi vuoden 2009 parhaimmista albumeista.

Yhtye on parasta aikaa kiertueella, joka ei valitettavasti tällä kertaa sisällä yhtään keikkaa Suomessa:

12.3. Baby Honey, Buffalo Bar, London, UK
13.3. Big Pink Cake, The Lanes, Bristol, UK
16.4. Pluto, Stockholm, Sweden
17.4. Oceanen, Gothenburg, Sweden
18.4. Copenhagen Popfest, Råhuset, Copenhagen, Denmark
12.6. Songs For Children, Hong Kong, China
13-15.8. Dockville festival, Hamburg, Germany

« Näytä kaikki uutiset