Levy
Pikku Kukka
Pois ympäröivä maa
Lisätty 30.9.2009
Pikku Kukka eli Pikkis on Johanna Kustannuksen uusin kiinnitys. Laulaja-kosketinsoittajien Emilian ja Lotan perustama bändi on jamittelua, hypnoottisia laulu-kohotuksia, tiluttelua ja miltei massiivista rokkausta, kaikki eloisan pop-bändin sisällä. Vastapainona musiikki-iloittelulle Pikkiksen sanoitukset ovat usein melankolisia, runollisia ja jopa surullisia.
Pikku Kukka on aiemmin julkaissut kaksi EP:tä ja yhden albumin, jotka saivat innostuneen vastaanoton sekä kriitikoilta että yleisöltä. Syyskuun 30. päivä julkaistaan Pikku Kukan toinen albumi "Pois ympäröivä maa". Albumi on äänitetty Studio Kuussa Aake Otsalan johdolla.
Pikku Kukka on:
Emilia Norppa - laulu, koskettimet, perkussiot
Lotta Savolainen - laulu, koskettimet, perkussiot
Ari Taiminen - kitara
Erkka Koskinen - basso
Tomi Vuovirta - rummut

1. Hiljaisuus
2. 14 Varista
3. Et istunut viereen
4. Kaarnalaivat
5. Varvut
6. Kipupiste
7. Järvi kuoli kanssasi
8. Valtaosa
9. Kauneimmat