Kotiteollisuuden Sotakoira cover-levyn julkaisusta on kulunut puoli vuotta. Nyt Kotiteollisuus iskee omalla materiaalilla, jota on valmisteltu jo syksystä 2007. Pitkästä työstöajasta huolimatta Karjalan miehet toteavat ylpeinä: itärintamalta ei mitään uutta!

Ukonhaudasta huutaa suomalainen mies. Ja nyt ei ole kyse mistään äijäilystä. Tämä tiedoksi tyhmemmille toimittajille, jotka jo virittelevät kysymystä ?tuleeko Äijille jatkoa? tai haluavat asettaa Kotiteollisuuden termin äijärock alle.

Ukonhaudan teemoja: nykyaika ja pelko siitä, että mieheltä on viety sen myötä munat. Perinteinen suomalainen melankolia ja kateus. Suomalainen mies ja nainen. Suomalainen mies ja viina. Saavuttamaton rakkaus. Katoava rakkaus. Kuollut rakkaus. Pettymys rakkauteen. Pettymys maailmaan ja Jumalaan...

Kuulostaa suomalaiselta iskelmälevyltä. Kuulostaa Kotiteollisuudelta. Joillekin näiden yhteen sovittaminen saattaa olla ongelma. Meille ei. Ainahan me olemme iskelmän kanssa flirttailleet.

Kiteytettynä voisi sanoa, että osaamme ja uskallamme olla sellaisia kuin olemme: juntteja suomalaisia. Sekään ei tosin ole meille uutta, näin on ollut aina. Vaikkakin nyt se on viety niin jalostuneeseen muotoon kuin vain mahdollista. Kun vanhat miehet yrittävät säilyttää rentouden ja aitouden levyä tehdessään, se tarkoittaa sitä, että sitä perkeleen levyä nauhoitetaan kaksi kuukautta metsässä, ilman mitään kiirettä. Toinen vaihtoehto olisi toimia kuten Sotakoira cover-levyä tehdessä: käyttää äänityksiin kymmenen päivää ja olla koko ajan kännissä. Tulipahan muutaman kuukauden sisällä kokeiltua molempia toimintatapoja. Huomasimme, että alkoholi ei poistanut eteen tulevia ongelmia. Mutta toisaalta: ei niitä poistanut kevytmaitokaan. Joka tapauksessa molemmissa toimintatavoissa on puolensa. Hauskaa oli, ja sehän on yksi Kotiteollisuuden toiminnan peruspilareita. Ehkä jopa kaiken toiminnan ainoa ohjenuora.

Ukonhauta nauhoitettiin viimeisten Kotiteollisuus-levyjen tapaan Karjalan laulumailla, kaukana kaikesta. Tällä kertaa saimme käyttöömme Tuomas Holopaisen uuden kotitalon Kiteen kupeessa. Minulla oli levyn nimi mielessäni jo kauan ennen sinne menoa, mutta en ollut varma asiasta. Paikan päällä selvisi, että lähistöllä on Pajarin hauta niminen muistomerkki. Holopainen kertoi paikallisen legendan, jonka mukaan Kiteen kollit olivat joskus muinoin tappaneet siihen paikkaan seudun vittumaisen verovoudin. Teloitus oli tehty kivittämällä ja paikalla on nyt iso kiviröyhkiö, varsinainen ukonhauta. Tämä ei voinut olla pelkkää sattumaa. Levyn nimi sai sinettinsä.

Levyn julkaisua seuraa kiireinen vuosi. Levystä lohkaistaan muutama fyysinen single, sillä vanhat miehet eivät mistään latauslistoista ymmärrä. Videoita tehdään myös ja tavoitteena olisi säilyttää niissä se taso, jota meiltä odotetaan. Keikat alkavat 6.3.2009 ja niitä tehdään loppuvuoteen asti. Vuosi 2010 on tarkoitus levätä. Tosin niinhän meidän piti levätä vuosi 2008:kin. Äänitimme kaksi levyä, julkaisimme niistä toisen ja teimme 65 keikkaa, olimme mukana perustamassa baaria Tikkalaan, ostimme bussin ja remontoimme sen, äänitimme yhden biisin Pölösen Ralliraita-elokuvaan, teimme salakeikkoja Sotakoira ?nimellä... teimme mitä vain, jottei tarvitsisi kotona olla.

Kuunnelkaa tämä levy. Käyttäkää siihen aikaa, se ei aivan ensimmäisellä kuuntelulla avaudu. Ja lopettakaa se marina muuttumisesta. Me emme muutu. Avaudumme ehkä hieman lisää, kuten tällä levyllä on käynyt, mutta muuttumaan emme suostu.

Miksi muuttuisimme? Miksi bändi ei saisi olla oma itsensä?

Lappeenrannassa tammikuussa 2009, Jouni Kalervo Hynynen