Levy
Regina
Saanko jäädä yöksi? 12"
Lisätty 22.10.2008
Regina julkaisee harvinaisen 12-vinyylisinglen "Saanko jäädä yöksi?", jota painetaan vain 500 kappaletta. Single sisältää 3 kappaletta, joista kaksi ensimmäistä on täysin uutta Regina-tuotantoa ja kolmas on uusi versio biisistä "Nyt on jo myöhäistä", bändin ensimmäiseltä albumilta. "Saanko jäädä yöksi?"-kappaleeseen valmistuu myös piakkoin Sam Shinglerin ohjaama musiikkivideo. Vinyylisinkulla julkaistavat uudet biisit tullaan julkaisemaan myös Reginan kolmannella vielä nimeämättömällä albumilla 12. helmikuuta 2009 mutta albumiversioina. Reginalle tuttuun tyyliin levy on äänitetty bändin jäsenten kotona.
Vuonna 2005 debyyttialbuminsa julkaissut Regina nousi samantien sekä kriitikoiden että indie-musiikkipiirien suosikeiksi. Reginan musiikki yhdistää elektroa, folkkia, poppia, maailman musiikkia, villejä rytmejä sekä lyriikoiden pieniä tarinoita. Bändin uniikki soundi syntyy säveltäjä/tuottaja Mikko Pykärin, sanoittaja/laulaja Iisa Pajulan ja rumpali Mikko Rissasen yhteistyöstä.
1. Saanko jäädä yöksi? (12" Mix)
2. Sain levyt joita et halua kuunnella (12" Mix)
3. Nyt on jo myöhäistä '08