Levy
Vuk
Rakkauden liekistö - Vuk esittää Maj Karma -yhtyeen lauluja
Lisätty 1.10.2008
"Jos oikeus voittaa, VUKista tulee kokeellisen rockin ja maailmanmusiikin seuraava sensaatio. Tosi asiassa hän on sitä jo." - Jussi Niemi, Aamulehti 23.6.2008
Suurta kiinnostusta esiintymisillään etenkin Englannissa ja Yhdysvalloissa herättänyt Emily Cheeger alias Vuk julkaisee pitkästä aikaa uutta materiaalia. Vuk oli tehnyt cover -versioita muutamista Maj Karma -yhtyeen lauluista, jotka hän päätti äänittää ystävänsä, Maj Karman kitaristina ja biisintekijänä tunnetun Häiriö Piirisen kanssa. Laulut päätyivät myös Maj Karman levy-yhtiö Johanna Kustannuksen korviin jossa materiaaliin tykästyttiin siinä määrin, että siitä haluttiin tehdä oikea julkaisu. Myös Maj Karman laulaja Herra Ylppö halusi kantaa kortensa kekoon suunnittelemalla levyn kansigrafiikat.
Vuk nimen takaa löytyy vuoroin New Yorkissa ja Helsingissä asuva suomalais-amerikkalainen muusikko Emily Cheeger. VUK julkaisi debyyttialbuminsa "Exile!" vuonna 2003 suomalaisen Verdura Recordsin kautta.
1. Rukous
2. Elena Leeve
3. Pasi sanoo
4. Salassa kuin murhat
5. Valaiden laulu