Levy
Kari Peitsamon Skootteri
On pakko vatkaa
Lisätty 11.6.2008 Midprice
?Me todettiin, että perustetaan bändi kun elämä on niin kurjaa. Savisaaren Simolla oli tämä kaveri, Paavo Salo, ja me soitettiin Paavolle että tuu soittamaan rumpuja?. Paavo otti kutsun vastaan ja syntyi yhtye Kari Peitsamon Skootteri. Yhtye, jota monet pitävät Suomen parhaimpana rock-bändinä. Yhtye, joka kahdeksan vuoden aikana julkaisi yhteensä kaksitoista pitkäsoittolevyä ja kaksi kokoelmajulkaisua. Yhtye, jonka tavaramerkiksi muodostui rentous ja tehokas työtapa. Peitsamon filosofian mukaan biisien liika hiominen ei synnytä täydellisyyttä, vaan se päinvastoin tappaa niiden elämän: ? ?Täydellisyys syntyy siitä että otat sen elämän ympäriltäs, sen fiiliksen haltuun? (Rumba 4/87).
Tämän 53 esityksen laajuisen kokoelman kunnianhimoisena tavoitteena on ollut tiivistää samaan pakettiin paitsi Skootterin suurimmat hitit, niin myös saattaa cd-aikaan yhtyeen laadukkaita harvinaisempia levytyksiä.
CD 1: Takaisin Teksasiin / Kun tukka lähtee / Yksi kunnon biisi / Missisippi voodoo mies / Tillikan villikissa / Kuka puijaa ketä / On kaikki rakkautesi turhaa / Enkeli nahkahousuissa / Amatöörirakastaja / Tapahtuu alla rock´n´roll kuun / Ravistele sitä kunnolla / Ota iisisti / Kari muuttaa puuhun / Näinkö se käy / Naisten kiekonheiton pronssimitali / Bugattiin / Mustasukkaisuutta / Tähän urut / Parempi kuin Batman / Olisipa jo keikka / Rock`n`roll ei kuole koskaan / Laulu vuoristokiipeilijöille / Vedestä nousee hai / Sopii meille (jos se on rokkia ) / Apilaissheriffiä ei pomputeta /
CD 2: Oliivinvihreä Dodge Dart vm. -75 / Ruskeat mokkakengät / Rankat ankat / Älä koskaan liity rokkibändiin / Rock´n`roll boogie / Puoliksi palanut pikkusikari / Helppo biisi / Pakko päästä Helsinkiin / Miksei koskaan sada vettä / Let´s Boogie / Elämäni tarina / Takaisin Ivaloon / Ihmeparantajan viides talvi / Päiväperho / Ethän vertaa mua Elvikseen / Tombstone Valentine / Every Fold / Rockin´ ol` Galway / Rock´n`roll is here to stay / Kovaa kamaa / Do the elefantti / Natural Boogie / Sweet Religion / Night Tripper / Vi skall spela rock / Ett tåg / En riktig man