Johanna kustannus

Pyramid / Megamania

Love kustannus

Love Records

Levy

Eri esittäjiä

Punk-Tauti joka ei tapa

Koodi JHNCD 2533
Lisätty 5.3.2008

Punk rantautui Suomeen 1970-luvun loppupuolella. Se oli vaihtoehtoista, anarkistista ja aivan toisella tavalla yhteiskunnallista kuin vuosikymmenen aikaisempi musiikki. Yhteiskunta oli sairas, sukupolvi koki pahaa oloa ja punk huusi sen ilmoille. Punk oli räjähtävää, spontaania ja nopeasti reagoivaa. Punk oli yhdistelmä yhteiskuntakritiikkiä ja itsetuhoa. Se oli ajassa, epidemia, joka levisi nopeasti. Mutta tämä epidemia ei mennyt ohi.

Suomalaisen punkin suuri paradoksi onkin, että se ei ole kuollut. Yhä uudet punksukupolvet ovat seuranneet toisiaan ja 2000-luvulla punk on vahvasti elossa sekä musiikkisuuntauksena että elämäntapana. Punk potkii ja huutaa edelleen. Vanhan punkin tunsin ennestään, uuden nykyhetken punkin löytäminen oli minulle innostava seikkailu. Kovan linjan hc-punk on vähän kuin ooppera: mitä enemmän pääset sisään lajin hienouksiin, sitä enemmän nautit siitä.

Kuten elokuvakin tämä levy on ehdottoman epäyhtenäinen. Mukana on Pelle Miljoonan eri kokoonpanojen hienoimpia biisejä, Suomen ensimmäisen punk-levyn tehnyt Briard, Problems ja Eppu Normaali. Mukaan mahtuu useita kansakunnan tajuntaan jääneitä hittejä, joilla tiukkapipoisimpien punk-fundamentalistien mielestä ei ole mitään tekemistä "oikean" punkin kanssa. Mutta levyllä on myös paljon tiukkaa nykyhetken hc-punkkia, esimerkiksi Creepy Crawlien suoraa energiaa tai Akupunktion ja Sekasorron vahvaa sanomaa. Erityisesti haluan mainita mielibändeihini lukeutuvan ikiliikkujan Kohu-63:n, joka on yksi olennaisista lenkeistä vanhan ja uuden välillä.

Punk on ennen kaikkea asennetta, se on heimotunnetta mutta myös yksilöllisyyttä, omapäisyyttä, auktoriteettien vastustamista ja elämän ottamista omiin käsiin. Kuka tahansa voi perustaa bändin, hiottu soittotaito ei ole niin tärkeää. Näin oli 70-luvun lopulla ja näin on edelleen. Uusi sukupolvi on löytänyt alkuperäisen punkin idean ja hengen. Tähän sukupolveen tutustuminen on ollut antoisaa ja virikkeellistä. Ihailen punkin voimaa ja energiaa. Se on jotakin, joka jättää harvan täysin kylmäksi. Sitä joko vihataan tai rakastetaan. Punkissa - niin menneessä kuin nykyisessäkin - on jotain vastustamattoman suoraa ja mutkatonta. Jos et itse tee sitä, sinun kannattaa ainakin kuunnella sitä.

Jouko Aaltonen

Elokuvan ohjaaja

Punk on typerää - SE / Elektroninen xtaasi - Virtanen / I really hate ya - Briard / Poliisi pamputtaa - Eppu Normaali / Poliisi pamputtaa taas - Eppu Normaali / Testicle Cat - Creepy Crawlie / Ei tää lama päähän käy - Problems / Tämä sukupolvi - Pelle Miljoona & 1980 Live Tavastia 22.2.2007 / Tahdon rakastella sinua - Pelle Miljoona & 1980 / Työläinen - Kohu-63 / Moottoritie on kuuma - Pelle Miljoona Oy / Anarkisteja - Sekasorto / Väliaikainen - Lama / Nuoret sankarit - Pelle Miljoona & 1980 Live Tavastia 22.2.2007 / Kierrän - Akupunktio / Leipäjonossa on tunnelmaa - Pelle Miljoona Unabomber