Levy
Maj Karma
Ukkonen
Lisätty 16.8.2006 Midprice
Harjavallassa vuonna 1992 alkunsa saanut Maj Karma on ollut yksi suomenkielisen raskaan rockin edelläkävijöistä. Tummanpuhuva ja omaperäinen bändi on vuosien varrella saanut taakseen intohimoisen fanijoukon. Suuremmalle yleisölle yhtye tuli tutuksi vuonna 2004 julkaistun Sodankylä-albumin myötä.
Nyt Maj Karma on saanut seitsemännen studioalbuminsa valmiiksi. Sodankylän menestyksen jälkeen yhtye näyttää lunastavan odotukset levyllä, joka omaa Maj Karman tutun energian sekä rutkasti tarttuvuutta. Esimakua albumista saatiin Rukous-singlelohkaisun muodossa. Kappale soi hyvin rock-kanavilla ja meni suoraan sinkkulistan kakkoseksi, pysyen Top10-levyjen joukossa pari kuukautta.
Uusi Ukkonen -albumi ei ole varsinainen teemalevy, mutta sen kappaleet muodostavat yhtenäisen tarinan. Jokaisessa kappaleessa seikkailee sama henkilöhahmo, välillä muistellen lapsuuttaan ja välillä taas vahvasti tässä ajassa eläen. Ja kuten Maj Karmalla yleensä, ovat nämäkin tarinat toteen perustuvia. Vaikka levyn tekstimaailman kantavina teemoina ovat vapaus, ihmissuhteet ja huoli tulevaisuudesta, albumi ei ole synkkä vaan toiveikas. Musiikillisesti Ukkonen on konstailematon, puhdas rocklevy ilman turhaa kikkailua.
Seuraava singlejulkaisu albumilta on nimibiisi Ukkonen. Biisistä on tehty video, jonka ohjasi Akseli Tuomivaara.
1. Sid ja Nancy
2. Ukkonen
3. Attentaatti
4. Rukous
5. Musta joutsenlaulu
6. Aavasaksa
7. Luovuttanut enkeli
8. En tahtoisi olla täysi ääliö
9. Vuonna 2030
10. Vielä yksi asia
11. Rocktähti sekoaa
12. Kokki, varas, vaimo ja rakastaja