Levy
Tohtori Orff & Herra Dalcroze
Sumffaa
Lisätty 9.11.2005
Sumffaa-levyllä orkesteri kokoaa koko aikuiselämänsä viisauden lastenlauluiksi. Onko se paljon vai pikkusriikkisen vähän? Siitä he eivät itse voi olla varmoja, mutta hyvinä päivinä he ovat varovaisen ylpeitä aikaansaannoksestaan! Huonoja päiviä on onneksi vähän!
Lapsilta he ovat vuosien varrella oppineet, että polven korkeudelta näkee kauas ja maanantaisinkin voi tehdä urotekoja. Joitain levyn lauluista on jo koeponnistettu kouluissa ja päiväkodeissa. Vastaanotto ja tuumailu on ollut sen verran rohkaisevaa, että orkesteri ei vieläkään ymmärrä muuksi muuttua.
Levyllä on 19 hilpeää ja puoliraikasta 2000- luvun lastenlaulua, joita vanhemmatkin pystyvät kuuntelemaan suoraselkäisinä ja kirkasotsaisesti. Sumffaa levyn jonkin asteinen teema on sumffaaminen. Sumffaa tarkoittanee illuusiota tahi sitä totuutta, että isokin voi olla pieni tahi ruma kaunis tahi vähän paljon tahi köyhä rikas jne. Sumffaata pitäisi löytyä myös levyn kuvituksesta?!
Mukana levyllä mm. pieni klassikko "Punahilkka", joka on tunnetusta sadusta tehty riimillinen runoräpäytys hieman uudella kierteisellä lopulla. "Ikiliikkuja" on sukua Hassisen Koneen: Levottomille jaloille, nyt kohteena vain oikeasti vikkeläjalkaisten suku. "Miss` Molla-Maijassa" orkesteri ottaa kantaa kauneuskilpailujen tarpeellisuuteen. "Käpylehmäpoika" ja "Sellainen" velloo spacepunkkansanmusiikissa ja löytyypä levyltä myös Suomen ehkä ensimmäinen kontinkielinen laulu: "Lanttikoulu".
Tohtori Orff & Herra Dalcroze on heittäytynyt lastenmusiikin vietäväksi jo 10 vuoden ajan. Konsertteja he ovat tehneet yli 2000 kouluissa, päiväkodeissa ja perhetapahtumissa.
Monet (lue: tuhannet) äidit ja isät ovat lipsautelleet lausuntoja, joissa kehutaan orkesterin musiikin sopivan onnekkaasti kodin yhteiseksi kuuntelunautinnoksi!?
Ehkä Sumffaa-levy ei olisi huono valinta esim. joululahjaksi? Mistä näitä voi tietää?
Ps. Monesti tämäkin orkesteri on pohtinut, että kenen oikein kuuluisi lastenlauluja laulaa. Lasten vai aikuisten. Onko aikuisilla lupaa ja kykyä ymmärtää lasten ajatusmaailmaa? Onneksi ainakin tämän orkesterin kohdalla lapset ovat avanneet portit ja päästäneet aikuiset lastenlaulumaille.
Tässä koleassa maailmassa on pienemmänkin väen mukava huomata, että aikuiset ovat kiinnostuneita heidän elämästään. Vaikkapa soittamalla ja laulamalla!
1.Sumffaa
2.Sumffatirallaa
3.Miss Molla-Maija
4.Suklaavaniljaa
5.Punahilkka
6.AB/CD
7.Tulitukka
8.Ihmemies Virtanen
9.Juu
10.Kuningas Ei
11.Ikiliikkuja
12.Käpylehmäpoika
13.Konttilaulu Lanttikoulu
14.Maanantai
15.Magneetti
16.Sellainen
17.Vanhemmille
18.Tuuli