Levy
Maj Karma
Metallisydän
Lisätty 14.3.2003
Musiikillisesti Metallisydämen kappaleet ovat aikaisempaa melodisempia, mutta bändin tavaramerkiksi muodostunut jyrkkä riffittely sekä ehdottoman tiukka soundimaailma ovat edelleen tallella.
Kappaleiden sanoitukset ovat ironisia ja sarkastisia mutta välillä myös täysin vakavamielisiä. Biisien sävy ja tulkinta kyllä paljastaa kummasta on kyse. Osa teksteistä on hyvin intuitiivisia, voisiko sanoa, että suorastaan kieli poskessa heitettyjä ja osa pitkälle mietittyjä. Mukana on myös absurdia huumoria kuten esimerkiksi avausraidassa Iso mies pohjoisesta, kertoo yhtyeen laulusolisti ja sanoittaja Herra Ylppö.
Biisien teemat liikkuvat yhteiskunta- ja rock-kritiikistä ihmissuhteisiin. Niin kuin aina on mukana myös oikeita nimiä ja paikkoja, Ylppö paljastaa.
1. Iso mies pohjoisesta
2. Metallisydän
3. Ritarisydän
4. Liskokuninkaan poika
5. Rocktähti muistelee
6. Elena Leeve
7. Lady Day on kuollut
8. Arpi
9. Raskaat linnut
10. Jonnat tulevat
11. Katutyttöjen laulu
12. Satulaulu