Johanna kustannus

Pyramid / Megamania

Love kustannus

Love Records

Levy

Freud Marx Engels & Jung

Takamehtien mekatähtiä

Koodi MGMCD 2013
Lisätty 17.6.2009 Midprice

Suomalaisen outlaw countryn pioneereina aloittaneen, kotimaisen rockin pitkälinjalaisiksi puurtajiksi vakiintuneen Freud Marx Engels & Jungin perustamisen 25-vuotisjuhlia ilakoidaan soiton ja laulun merkeissä Tavastia-klubilla keskiviikkona 10.6.2009 klo 21.00.

Juhlapäivänä myöskin julkistetaan remasteroituina extended-versioina FMEJ:n ensimmäiset kolme albumia.

Rintaan pistää, sukat haisee, enkä pidä Jeesuksesta (1986) oli musiikkipoliittinen manifesti, joka nosti hittilistoille ensisinglen hitit, juomalauluklassikon Särkynytsydämiset (Viekää minut baariin) ja ihmisoikeuspolitiikan taistelulaulun Buuri Johannesburgista, sekä valomerkkirokin En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa.

Siunattu hulluus (1987) sisältää mm. kappaleet Drai vodkaa ja Sunnuntaiaamun kadut.

Yhtyeen alkuaikojen basisti Mikko Saarela pitää koko merkittävän uransa onnistuneimpana työnä viimeistä FMEJ-albumiaan Takamehtien mekatähtiä (1988), jolta yhtye ei halunnut julkaista lainkaan singleä, ei edes ikivihreää luonnonsuojelujulistusta Mystinen metsätyömies.

Bonuksina levyillä kuullaan albumeilla julkaisemattomia singlekappaleita, sekä kaikki Freukkareiden omalla nimellään vappulevylle Paljaat Uneksijat (1987) tekemät esitykset. Noiden seksuaalisaiheisten pamflettien aikaansa edellä ollut aihemaailma ruotii niin nuoren miehen itsetyydytyksen syyllisyyttä kuin homoja vastaan hyökänneitä kansanedustajia.

Julkaisuilla on mukana ennen näkemättömiä valokuvia, orkesterin jäsenten uudet saatesanat, sekä tietenkin kaikkien kappaleiden tekstit.

Juhlaviikon muut keikat:

PE 12.6. Imatra, Osmos Cosmos
LA 13.6. Fiskars Folk Festival (iltapäivä)
LA 13.6. Ruutana Rock (ilta)
KE 17.6. Sörkkärock

1. Rakkautta ylt´ympäriinsä
2. Selkä vääränä
3. Mystinen metsätyömies
4. Mbaqangaa
5. Haurutettua kateenkorvaa
6. Mustelmilla
7. Rautatieseikkailu 2001
8. Ei semmosia judeja kuin Jeesus enää oo
9. Ei kai Hectorillakaan ole helppoa
10. Mustasukkaisuus blues
11. Niin kauas kuin tunteet vie meidät
12. Soittoruokaloiden naiset
Cd bonukset
13. Tänä yönä pullo petti mun