Johanna kustannus

Pyramid / Megamania

Love kustannus

Love Records

Levy

Kotiteollisuus

Kuolleen kukan nimi

Koodi 1000 121742
Lisätty 1.3.2002 Midprice
Uusi ja odotettu albumi Kuolleen kukan nimi julkaistiin 1. maaliskuuta 2003. Maamme ankarimman rockorkesterin Kotiteollisuuden edellinen levy Tomusta ja tuhkasta (2000) nosti bändin kertaheitolla suomalaisen rockin ykköskastiin: kriitikot kehuivat levyä kilpaa ja keikkapaikat ympäri maan täyttyivät ääriään myöten.

Kuolleen kukan nimi on järjestyksessään neljäs Kotiteollisuus-albumi. Se jatkaa aavistuksen verran rankemmilla linjoilla mihin ryhmän edellinen levy heidät jätti. Hyvät kertosäkeet ja kauniit harmoniat maustetaan helvetillisellä kitaravallilla ja mätöllä. Eli resepti on sama kuin aikaisemminkin, mutta tällä kertaa biisit ja levyn soundimaailma toimivat vieläkin paremmin. Kuolleen kukan nimellä ei kuulla hevifalsetteja tai akustisten soitinten helinää. Se on yhtä ja samaa kuritusta alusta loppuun.
-"Levyllä saattaa olla runsaasti kuunneltuna laksatiivisia vaikutuksia. Jos m usiikkimakusi on hienostunut niin kannattaa antaa latua ja nopeasti. Muuten halkeaa kannat", neuvoo Kotiteollisuuden laulusolisti Jouni Hynynen.

Kuolleen kukan nimeä tehtiin pitkään ja hartaasti. Sävellystyön alkamisesta levyn valmistumiseen meni aikaa tasan vuosi. Jouni Hynysen mukaan pitkät äänityssessiot tuottaja Mikko Karmilan kellarissa olivat pahimmillaan yhtä helvettiä, mutta ne varmistivat sen, että kappaleiden sovituksiin ja varsinkin lauluosuuksiin on tullut nyt jotain uutta syvyyttä.
-"Tällä kertaa asiaan on todella paneuduttu. Ja se kuuluu lopputuloksesta", kertoo Hynynen.

1. Valtakunta
2. Vuonna yksi ja kaksi
3. Meren mutaa
4. Rakastaa/ ei rakasta
5. Kielletyn puun hedelmä
6. Tuomittu
7. Kuolemanvakavaa
8. Jokin ihmisessä
9. Käärmeen pää
10. Talvi sydämessä
11. Satu peikoista
12. Alussa oli