Johanna kustannus

Pyramid / Megamania

Love kustannus

Love Records

Levy

Kari Peitsamo

LEVYLAULAJA

Koodi JHNCD 2007
Tässä kuullaan "popstaria" mallia 1980. Stailattu kundi Nokialta vetää hyvin. Tältä kuulosti Nokia ennen Ollilaa.
LEVYLAULAJA on Peitsamon ensimmäinen Love Recordsin jälkeinen albumi. Äänessä peruspeitsamo eli mies ja kitara. Jouduin eksyksiin-kappaleessa kuullaan tosin Toots Thielemans-tyylinen huuliharppusoolo – siis kaksivuotiaan Thielemansin tyylinen.

Levylaulaja on äärimmäisyyksien levy. Hyvin henkilökohtaisten kappaleiden vastapainona on värikkäitä tarinoita, joissa on viehättävää lapsenomaista satumaisuutta. Ennen julkaisemattomilla, Kultakuoriainen singlen sessioissa vuonna 1979 syntyneillä bonusraidoilla Maestro soittaa kaikki instrumentit itse. Levyn päättävä Lentokone talon yllä kuulostaa vuorenvarmalta radiohitiltä. Siis tulivuorenvarmalta...

Levylaulaja kuuluu Peitsamon laajan tuotannon parhaaseen A-sarjaan ja siksi iloitsemme sen julkaisemisesta. Uudelleenmasteroinnissa on käytetty Microvox-studion alkuperäistä vahvasti modifioitua Revoxia joten paketista tuli siltäkin osalta täydellinen.

LOISTOHOTELLI / SAAT KAIKEN ITSESTÄÄN / MIMMIT PIHTAA / ILMAKUVIA / JOUDUIN EKSYKSIIN / EN TIEDÄ / KAUNEUDEN PUU / ENSIMMÄINEN TUSKA / HARRY HEVONEN / LIHAKIRVES / TAMMIKUU / UUSI PONI / SYKSY / DM / KOIRA / KUULIN PÖLLÖN KUTSUVAN / BÄNDI JOKA EI LIIKU / RITARI Q / OLEN TÄNÄÄN HÄMY / HÖYHEN / EI KIVEÄ KIVEN PÄÄLLE / MAANVAIVA CD BONUKSET: DM / LOISTOHOTELLI / LENTOKONE TALON YLLÄ