Levy
Melrose
It's In The Bag
Lisätty 8.11.2002
Keväällä 2002 ilmestynyt Melrosen comebacksingle ”It´s in the bag” oli osoitus siitä, että jo yli 15 vuotiaan bändin taika ei ole kadonnut mihinkään pitkäksi venähtäneen tauon aikana. Räjähtävästi rokkaava kappale sai yleisön ja kriitikot puolelleen, josta osoituksena biisi valittiin mm. Rumban kahden viikon kovimmaksi singleksi.
Kokonaista albumia saatiin kuitenkin odotella vielä näihin päiviin asti, sillä bändi ja tuottajina toimineet Tommi Viksten & Mitja Tuurala halusivat hioa kokonaisuuden täydelliseksi. Työ ja kärsivällisyys kannatti, sillä It´s in the bag –nimeä kantava albumi lunastaa kaikki sille asetetut odotukset. Kyseessä on 11 rokkaavaa biisiä sisältävä levy, jolle bändi on saanut napattua parhaita puolia kaikilta levyiltään. Joukkoon mahtuu yhtälailla alkuaikojen vimmaa ja suorasukaisuutta kuin myöhempien levyjen sielukkuutta.
Yhtäkaikki Melrose on entisellään vielä 2000–luvun puolellakin. Ja toisaalta miksei olisi – kunnon rock´n´roll koostuu edelleen samoista elementeistä kuin aina ennenkin.
1. In The Meanwhile
2. It's In The Bag
3. Ruthless Mutha
4. MVP
5. Dusk Of Dawn
6. Lonely Ride
7. Fish & Chips
8. Don't Break The Chain
9. Kix Thru U
10. I'm Flying
11. Within Altitude