Johanna kustannus

Pyramid / Megamania

Love kustannus

Love Records

Levy

Anssi Tikanmäki

Films - musiikkia Mika Kaurismäen ohjaamiin elokuviin

Koodi BRCD 2
Lisätty 9.6.2010

Uusi masterointi Anssi Tikanmäen upeasta filmimusiikista Mika Kaurismäen elokuviin. Mukana mm. Päivi Portaankorvan laulama ?Balladi elokuvasta Klaani?.
Anssi Tikanmäen Orkesteri esiintyy 16.6. alkavilla Sodankylän Midnight Sun Film Festivalilla.

Mika Kaurismäen maailma. 10.6.2010 YLE Radio Suomi klo. 18:06 Toimittajana Jukka Kuosmanen.

"Kun aloitin elokuvanteon Suomessa 80-luvun alussa, minulla oli huomattavasti läheisemmät suhteet maamme muusikoihin kuin elokuvapiireihin. Tutustuimme Anssi Tikanmäen kanssa legendaarisella "Saimaa-ilmiö"-kiertueella ja ehdimme rockin ja oravavitsien lomassa aina välillä puhua vakavistakin asioista, kuten elokuvista ja elokuvamusiikista. Minulla oli jo silloin työn alla "Arvottomat", johon etsin samanhenkistä säveltäjää. "Arvottomien", kuten useimpien 80-luvun elokuvieni keskeinen teema oli Suomi ja suomalaisuuden etsiminen, ja siihen kuvioon perisuomalainen Anssi istui kuin nenä päähän, olihan hän juuri ehtinyt tehdä mm. LP-levyn "Maisemakuvia Suomesta". Kaiken lisäksi hänkin fanitti kovasti Ennio Morriconea, joten säveltäjävalinnan kanssa ei tarvinnut kauaa spekuloida. Siitä alkoi hedelmällinen yhteistyö, joka on tuottanut monia ikimuistoisia elokuvasävelmiä ja jopa jonkun klassikonkin.
Anssin vankka ammattitaito säveltäjänä, sovittajana ja muusikkona yhdistettynä sopivaan määrään perfektionismia ja ilkikurisuutta suo hänelle mahdollisuuden liikkua helposti tyylilajista toiseen, balladista heviin ja sieltä klassiseen, mahtipontisesta minimalistiseen. Mutta mikä tärkeintä, Anssin musiikki on vivahteikasta ja visuaalista, ja se tekee siitä oivallista elokuvamusiikkia."
Mika Kaurismäki, elokuvaohjaaja


CHATZA Elokuvasta ? Cha Cha Cha? / KLAANI Elokuvasta ?Klaani?/ KULKUKISSA Elokuvasta ?Cha Cha Cha?/ HATKAT Elokuvasta ?Klaani?/ MEMOIRÉS Elokuvasta ?Klaani?/ IN MEMORIAM Elokuvasta ?Klaani? / FINLANDIA Elokuvasta ?Arvottomat?/ ARVOTTOMAT Elokuvasta ?Arvottomat?/ KOTI Elokuvasta ?Cha Cha Cha?/ SIGNOR ROSSO Elokuvasta ?Rosso?/ PAPERITÄHTI Elokuvasta ?Paperitähti? / BALLADI ELOKUVASTA KLAANI Elokuvasta ?Klaani?/ GRAND FINALE Elokuvasta ?Arvottomat?