Artisti
Veljekset Chydenius
Tänä vuonna 70 vuotta täyttävää Kaj Chydeniusta juhlistetaan vuoden mittaan monin eri tavoin ja julkaisuin. Yksi kiinnostavimpia on projekti nimeltä Veljekset Chydenius, jossa Kajn pojat Jussi ja Kalle esittävät omia näkemyksiään isänsä lauluista. Kalle kertoo projektista tarkemmin seuraavassa:
"Lähtökohtana on ollut valita Kajn tuotannosta ne meille kaikkein läheisimmät ja rakkaimmat laulut, ne, joihin on voinut kuvitella kykenevänsä omalla versiollaan jotain lisäämään. Biisien valitseminen ei ole ollut millään lailla itsestäänselvää. On monia lauluja, joita olemme kuulleet varhaisesta lapsuudesta saakka ja jotka ovat hyvin läheisiä, mutta joihin ei tunnu voivan antaa mitään uutta näkökulmaa. Toisaalta olemme pyrkineet välttämään itsetarkoituksellista laulujen uuteen muotoon vääntämistä."
Albumi "Isän kädestä" julkaistaan 14. lokakuuta. Veljekset Chydenius tekee albumin julkaisun yhteydessä vain yhden keikan perjantaina 23. lokakuuta klo 22 Helsingissä Korjaamon vaunusalissa. Bändin keikkakokoonpanoon kuuluvat:
Jussi Chydenius - laulu, rummut, lyömäsoittimet
Kalle Chydenius - laulu, basso, kitara, kosketinsoittimet
Ville Hukkinen - lyömäsoittimet, laulu
Puke Kataja - kosketinsoittimet, laulu
Antto Melasniemi - huilu, kosketinsoittimet, kitara, laulu
Simo Saastamoinen - basso
Jarmo Saari - kitara, kielisoittimet, kosketinsoittimet, laulu
Marko Timonen - rummut, lyömäsoittimet
Warre Vartiainen - kitara, laulu
Yona - laulu, kosketinsoittimet

Albumit
|
| ||