Artisti
Pikku Kukka
Pikku Kukka eli Pikkis on laulaja-kosketinsoittajien Emilian ja Lotan perustama bändi jossa voi löytää jamittelua, hypnoottisia laulu-kohotuksia, tiluttelua ja miltei massiivista rokkausta, kaikki eloisan pop-bändin sisällä. Vastapainona musiikki-iloittelulle Pikkiksen sanoitukset ovat usein melankolisia, runollisia ja jopa surullisia.
Pikku Kukka on aiemmin julkaissut kaksi EP:tä ja yhden albumin, jotka saivat innostuneen vastaanoton sekä kriitikoilta että yleisöltä. Syyskuun 30. päivä 2009 julkaistiin Pikku Kukan toinen albumi "Pois ympäröivä maa". Albumi on äänitetty Studio Kuussa Aake Otsalan johdolla.
Pikku Kukka on:
Emilia Norppa - laulu, koskettimet, perkussiot
Lotta Savolainen - laulu, koskettimet, perkussiot
Ari Taiminen - kitara
Antti Kivimäki - basso
Tomi Vuovirta - rummut

Albumit
|
| ||